Täällä joulun odotus alkaa todella aikaiseen. Joulun odotus alkaa heti kun Halloween on ohi. Kirjaisemellisesti 1.11. kaupat on täynnä joulu tavaraa. Yön aikana tontut ovat tyhjentäneet Halloween kamat ja laittaneet joulukamat tilalle.. Joululauluja en ole vielä hirveästi onneksi kuullut. Joulu on mukava, mutta sen pitäisi alkaa omasta mielestäni vasta joulukuussa.

Ja muuten meidän piti ostaa jouluruokia jo lokakuussa, koska gluteenittomat tuotteet yleensä menee niin nopeasti. Viime vuonna myöhästyttiin puolesta tavaroista, koska odotimme marraskuun loppuun.. Nyt meillä on paljon erilaisia herkkuja. Meiltä löytyy Panettone, Jule Log rakennus pakkaus, erilaisia keksejä, Christmas pudding, Cherry pudding. Kaksi viimeistä ovat kakkuja, joissa rusinoita. Cherry pudding on ymmärtääkseni suht normaali joulukakku kirsikkahillomaisella täytteellä. Jouluhalko on käytännössä suklaakääretorttu. Suklaatorttutaikina levitteenä Nutella tyyppistä levitettä ja suklaakuorrutus. Mie rakastan suklaata ja mie kestän syödä yhden pienen palan kerrallaan!

Tänä viikonloppuna on taas joulumarketti suomalaisella kirkolla. Terveydestä riippuen yrityksenä on käydä siellä katsomassa, mitä on myynnissä. Me tarvitaan lisää glögiä ja pikku juttuja. Avokkini äiti antoi meille joulukalenterin rakennettavaksi. Sukkatyyppinen joulukalenteri. Päätimme, että teemme sen nyt viikonloppuna ja laitamme toisillemme tavaroita joka toinen päivä. Ajattelimme, että markkinoilta voisi löytyä jotain kivaa pussukoihin!

 

Ja lisäyksena halusin sanoa, että iso syy miksi en ole hirveästi kirjoittanut tänne on terveysongelmat ja ADHD. Vuosi sitten miulta löytyi ongelmaa maksasta ja sitä on nyt selvitetty vuoden verran. Lääkärit ei ole vieläkään selvillä ihan mikä ongelman tekee, ja tekevät koko ajan kokeita. Mutta he ottivat ADHD stimulanttini pois heti, mikä hankaloittaa miun kirjoittamista tänne. En yksinkertaisesti muista. Mie odotan aikaa mielenterveys puolelle (täällä ADHD on mielenterveys ongelma, ei lukihäiriön kirjoa). Olen odottanut aikaa puoli vuotta ja olen aika varma, että odotan helposti vielä toiset puoli vuotta. Ja miulla on diagnoosi! Tarvitsen vain uudet lääkkeet.. Jos ketä kiinnostaa lukea, niin olen kirjoittanut enemmän aiheesta englanniksi tässä blogissa Katrina - thoughts about the world