Nonne! Viime viikolla aloitin työt ja nyt on jo neljä päivää opittu uusia asioita. Nyt tuntuu vihdoinkin, että osa asioista alkaa ruveta rullaamaan siellä. On ollut kyllä mielenkiintoista! Mie teen töitä skandien kanssa. Työkulttuuri on samanlainen kuin Suomessa. Porukka on tosi rentoa, kaikille on suht tärkeää, että työstä pitää nauttia. Siellä vitsaillaan ja jutellaan päivittäin. Töitä tietysti tehdään, mutta ikinä ei ole olo, että pitäis suoriutua. Tärkeintä on, että kaikki mitä pitää tapahtua päivän aikana, tulee tapahtumaan. Kysellä saa ja rohkaistaan siihen. Tässä huomaa tosi helposti, miten erilainen brittityökulttuuri on. Miun vapaaehtoishommassa, kaikki aina vaan keskittyy työhön. Kukaan ei hirveästi tunne toisia työntekijöitä, tai tosi harvoin ja pinnallisesti. Jos toisen tuntee paremmin, siihen on yleensä sitten hyvä syy. Täällä ei ole helppoa rikkoa toisen ihmisen kuoren rikki. Kaikki on vaan hiton kohteliaita ja suhteet tosi pinnallisia. Nyt kun aloitin tuolla, huomasin, että miulla on vähän ikäväkin tämmöistä ilmapiiriä. Oma itsensä saa olla, ja kannattaakin. Toisiin halutaan tutustua ja aktiivisesti kysellään eri juttuja. Jotenkin niin ihana, kun joku kysyy esim viikonlopusta, niin ei kysytä vain kohtelaisuudesta, vaan oikeasta uteliaisuudesta.

Pakko sanoa, että aluksi erityisesti tämmöinen asiakaspalvelu peloitti minua aika paljon. Mie olen nettikaupan asiakaspalvelu tyyppi. Mie vastaan puheluihin ja sähköposteihin. Hyvät puolet, kaikki asiakkaat olettavat meidän olevan suht pohjoismaalainen, niin meidän ei tarvitse mennä täyden britti protokollan mukaan. Kukaan ei suutu meille, jos sähköpostin lopussa ei lue Kind regards. Vielä vähän pelottaa kyselyt omituisista ruuista, mutta tänään selvisin läpi ekasta, ja se meni vielä suht hyvin. Mie oon varmaan aika pulassa, kun joku ruotsalainen kysyy jotain tiettyä ruotsalaista tuotetta. Siitä voi tulla mielenkiintoista.

Miun työmatkat on kyllä tosi pitkät. Joka päivä miulla menee melkein kolme tuntia vain matkustaessa. Täällä se on kyllä suht normaalia. Hyvä puoli on, että viimeisellä linjalla, mie pääsen aina istumaan, koska suuri osa ihmisistä tulee sieltä töihin, eikä ole siellä töissä. Siellä alueella on paljon varastoja. Ihana istua se puoli tuntia metrossa! Miulla on Kindle ja musiikkia, niin niillä selviää hyvin! Etenkin metrossa kulkiessa kannattaa laittaa rahaa hyviin kuulokkeisiin. Vähintään ääntä eristäviin. Matkalla on ihan hirveästi ääniä ja suuri osa tosi ärsyttäviä. Mie en ainakaan jaksaisin kuunnella niitä viisi päivää viikossa monen tunnin ajan.