Vaikuttanee, että täällä on kesä alkanut tällä viikolla. Eilen oli vähän alle 20 astetta, tänään on vähintään 20 astetta ja viikonlopuksi on luvattu yli 25 astetta..

On taas vähän aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut. Viime aikoina ei ole tapahtunut sinällään mitään erikoisempia. No paitsi viime viikolla kävin Mid term training. Se kesti jopa kokonaiset kaksi puolikasta päivää! Oikeasti, kävin siellä kahtena päivänä ja koulutus oli 4h per päivä. Mutta ei se haitannut. Oli siellä paljon hyödyllistä juttua. Sain ajatuksia mitä voin yrittää tehdä tulevaisuudessa, jos olen vielä nuorten kanssa töissä. Meidän ryhmä oli pieni, mutta se ei ollenkaan haitannut. Siellä oli helppo jutella eri jutuista muiden kanssa ja ohjaaja sai keskityttyä kaikkiin yhtälaisesti. Oli aika mielenkiintoista, että mie taisin olla ryhmän ainut, jolla on oikea sosiaalinen elämä tässä maassa. Mie olen ollut tosi onnekas, että olen löytänyt kavereita, ja poikakaverin täältä! Monilla ongelmana on ollut, että he asuvat pienillä paikkakunnilla ja työpaikoilla, ja he eivät voi lähteä minnekkään. Kahden tyypin tarina muistutti vähän kotikylääni: päästäkseen ulos, heidän pitää matkustaa suht pitkä matka linkassa ja viimeinen linkka lähtee ennen klo 23..

Toisaalta miulle tuli siellä vähän olo, että 29-30 on kyllä jo aika vanha tähän hommaan. Miulla saattaa olla menossa joku kolmen kympin kriisi. Tässä vaiheessa olisi mukava, jos olisi ainakin puoli pysyvä työpaikka, palkkaa, oma koti siis mielessä, että asun omillani ja en random ihmisten nurkissa. Meidän asumistilanne on täysin meidän organisaation tekemä. He kuulemma voisivat vain antaa meille sen rahan ja me voisimme itse etsiä missä asumme kattoyhtiön mukaan. Mikä olisi ihan kiva.. Vuosi toisten ihmisten nurkissa asumiseen on pitkä aika. Mie odotan innolla, että miulla olisi joku paikka mikä olisi ihan oma koti. Mutta tämä on kyllä tosi hyvä mahdollisuus nuoremmille! Tästä saa ihan hirveästi kokemuksia, ei vaan työpaikkana, vaan koko elämässä. Mie olen tosi kiitollinen koko kokemuksesta ja en kadu tänne tulemista. Silti on vähän olo, että olisi mukava päästä tekemään oikeita töitä ja saada palkkaa ja arvostusta työstä. Miulla on täällä enää jäljellä vain kuutisen viikkoa vapaaehtoistyöaikaa. Mie olen jo aloittanut katsomaan työpaikkoja ja mie oon lähetellyt työhakemuksia. Mie kävin yhdessä haastattelussa viime viikon lopulla ja miun pitäs saada tietää parin päivän sisään olenko saanut paikan vai en. Miulla on täällä asiat selvillä. Miulla on asuinpaikka muutamaksi kuukaudeksi, kunnes on tarpeeksi rahaa takuuvuokraan. Miulla on säästettynä rahaa myös, ruokaan, matkoihin ja muuhun kuukaudeksi. Miulla on teoriassa työpaikka jos en saa mitään vapaaehtoishomman loppuessa. Miulla on useampi suunnitelma ja varasuunnitelma mitä voin tehdä nyt. Etenkin kun nyt selviää tämän yhden paikan kohdalta, niin voin ruveta tekemään tarkempia suunnitelmia!