Meillä oli tänään professional boundaries koulutus Lontoon keskustassa. Koulutuksesta sen verran, että siinä opetetaan, mitkä on hyvät rajat pitää ammattilainen+nuori tilanteissa. Mitä ei saa tehdä tai sanoa. Esim ei kannata antaa henkilökohtaisia tietoja, missä asuu, tai tälleen. Ja ei saa ottaa vastaan lahjoja, vaikka se olisi vain kokispullo. Ihan hyödyllinen, ja sen etuna on, että me voimme sanoa nuorelle, että en voi tehdä näin koska ne on säännöt ja voin itse joutua ongelmiin.

Ja sitten itse asiaan! Hyde parkissa on semmoinen kuin Winter Wonderland. Se on käytännössä saksalaistyylinen talvihuvipuisto. Tuntui, että kaikki kojut on saksalaisia. Saksalaista ruokaa, saksalaista olutta. Ja tietysti huvipuisto laitteet. Olin itse vähän pettynyt, koska odotin enemmän jouluisia koristeita, ja vähemmän värejä. Alue oli iso ja siellä oli kaikkea! Sinne olisi kyllä hauska mennä ihan rahan kanssa. Me vain kierreltiin ympäriinsä. Olisi hauska yrittää voittaa jotain pientä sukulaislapsille! Alue oli tosi iso ja siellä oli paljon kaikkea! Kojuja, missä myytiin ruokaa, talvivaatteita, koruja. Mitä nyt yleensä löytyy esim festareilta. Sitten tietysti paljon eri paikkoja missä voi yrittää voittaa leluja tai suklaata. Siellä oli jopa luistelurata! Mie olin siellä suomalaisen kaverini kanssa ja meillä oli hauskaa katsella ihmisiä yrittämässä luistella! Siellä oli kanssa kummitustalo! Siellä oli myös paljon ihmisiä, erityisesti kun olimme lähdössä. Hirveät jonot sisään tulo kaistalla. Olimme tulleet juuri sopivaan aikaan ennen pahinta tungosta.

IMG_1571.jpg

Puistolta päätimme kävellä maanalaisasemalle.Kävelimme hiukan Oxford streetillä. Voi hyvänen aika niitä valoja! Täällä jouluvalot on kyllä eri luokkaa mitä olen ikinä nähnyt Suomessa! Valoja oikeasti käytetään hyväksi ja ne vilkkuu, liikkuu ja niitä on paljon!

IMG_1617.jpg

Yritimme mennä Bond streetin asemalle, mutta siellä oli ihan hirveä tungos! Koko sen puoleinen kävelykatu oli ihan tukossa. Siellä oli oikeasti varmasti ainakin sata ihmistä odottamassa pääsyä asemalle. Jatkoimme sitten matkaa seuraavalle asemalle. Mikäs tuossa kävelyssä. Ulkona on hyvä, joskin suht vilpoisa ilma. Ja valot oli tosi kauniit!

IMG_1686%20%282%29.jpg

IMG_1635%20%282%29.jpg

Pakko sanoa, että en ole kyllä ikinä nähnyt mitään tälläistä ennen! Joka kadulla oli oma teemansa. Jopa pikku kaduilla oli vähintäänkin pieniä koristeita. Harmittaa vähän, että en jaksanut enää mennä ottamaan kuvia Greenwichin koristeista. Nekin ovat miusta tosi ihania.

IMG_1702.jpg