Ensimmäisenä pitää huomauttaa, että Lontoo on erittäin monikulttuurinen kaupunki. Molemmissa työpaikoissani vähintään puolet työntekijöistä on kotoisin jostain muualta kuin Briteistä. Nyt tulevana viikonloppuna täällä on erittäin iso karnevaalit, minkä olen ymmärtänyt olevan myös monikulttuurinen. Melkein jokaisen kulttuurin edustaja löytää jostain hengen heimolaisia. Täällä on esim merimieskirkko, joka on suomalaisten keskus! Täältä löytyy perus Chinatown, ja täällä on ollut tapahtumia kenialaisten kesken.

Yksi asia mikä on tullut tosi hyvin selville, että ihan sama mistä kulttuuriperustasta ihminen on kotoisin, kaikki täällä on tosi kohteliaita. Etenkin miehet käytännössä aina avaavat oven, antavat mennä bussiin ekana. No kaikki paitsi pukumiehet. Ne on monesti ajatuksella "minä ensin." Tämä on siis vain oma kokemukseni, ei mikään sääntö.

Aina, kun joku ottaa jonkun karkin laukusta, tekee teetä, menee kaupalle, niin kysytään saako olla jotain. Välillä tuntuu, että miulta kysytään haluanko teetä noin kymmenen kertaa töissä. Tämä on vain normaalia täällä. Erityisesti hämmennyin, kun miulta aina välistä kysyttiin haluanko karkin, vesipullon, jne. Mie vastaan aina kohteliaasti ei kiitos, koska en tiedä ollenkaan mikä on oikea koodi tämmöiseen. Tai no karkkeja en ota, koska miun pitäisi lukea mitä sieltä löytyy. Monessa karkissa on vehnää jossain muodossa ja miun kroppa ei siedä gluteenia.

Viimeiseksi yksi brittijuttu mikä vaan aina viehättää! Täällä on tapana kutsua toisia "love". Se ei ole niinkään hellittelynimi, mutta vaan tapa. Se on miusta vaan tosi suloinen tapa! Tänään minua ensimmäistä kertaa kutsuttiin love työpuhelun aikana. Tyyppi on jonkun verran tuttu, näen häntä melkein joka viikko ja monet on todella epävirallisia, kuten näkyy.