Nyt, kun olen aloittanut uuden elämän täällä, miun on tehnyt mieli aloittaa uusia harrastuksia. Olen halunnut aloittaa pilateksen, lukemisen ja kirjoittamisen. Olen kyllä tosin kirjoittanut omia juttujani ennenkin, mutta muut asiat on yleensä sotkeneet sitä. Erityisesti Internetin olemassaolo. Nyt kun sitä ei ole ollut ongelmana, olen saanut kirjotettua paljon enemmän. Minulla on kirjan alku olemassa, jossa olen todella jumissa. Aloitin pari lyhyt tarinaa, joissa jäin jumiin, kun tietokoneeni päätti, että en saa käyttää koneen Wordia. Se oli erityisen ärsyttävää, koska en pystynyt lataamaan mitään ilmaisversioita, koska kotonani ei ole vieläkään nettiä. Sen korjaajan pitäisi tulla ensi viikolla ja sitten pitäisi helpottaa! Tai sit Netflix ottaa taas vallan elämästäni. Nyt olen taas kirjoittamassa kahvilassa. Huono puoli täsä on se, että olen nyt akun varassa, ja se rajoittaa elämääni. Olisi vain mukava olla täällä nii pitkään kuin pystyn. Toisaalta saan ladattua tarvittavia ohjelmia täällä ollessani! Ja kirjoitettua tämän.

Kahvilasta puheen ollen, täältä on hemmetin vaikea saada oikeaa kahvia! Ymmärrettävästi melkein koko maa kulkee teen voimalla, mutta välillä tekee mieli kunnon kahvi kuppia! Mitä täältä sitten saa on pikakahvia tai kahviloissa expressopohjaisia kahvijuomia. Tämä viimmeinen erityisesti ärsyttää, koska saan expressosta päänsäryn. Lähin kahvin korvike on Flat white, mikä on exresso ja maitoa, normaalikupin rajoissa. Siinä on paljon maitoa, mutta se on silti expressoa ja yleensä kalliimpi kuin Latte tai muu. Sain kyllä vinkin, että oikeaa normaalia kahvia saa pienistä kahviloista. Muissa, esim Starbucks, Costa, Waterstones, se on aina expressopohjaista. Pitää varmaan vaan aina juoda teetä... Yleensä kyllä juonkin, mutta joinakin päivinä tee ei vain riitä!

Täällä ollessa isoin harmi toistaiseksi on ollut hyvien kirjastojen löytäminen! Paikallinen kirjasto on todella pieni ja se harmittaa. Lukeminen ei ole helppoa minulle, ja haluan sen takia lukea kova kantisia kirjoja. Pokkarit tekee enemmän päänsärkyä kuin mitään muuta. Mutta paikallinen kirjasto on keskikokoisen kahvilan kokoinen ja täynnä pokkareita ja valikoimaa ei ole juuri mitään. Olen tottunut Suomessa paljon isompiin kirjastoihin. Harmittaa sitten, että miun pitää matkustaa noin puolituntia bussissa, että pääsen isoon kirjastoon! Saa nähdä aloitanko sitten lukemaan. En ole ikinä ollut hyvä lukemaan ja se on välillä tosi hidasta ja tuskaista. Minulla on historiaa oppimishäiriöistä, niin lukeminen ei ole lempipuuhaani. Nyt vaan on ollut olo, että se voisi olla hauskaa. Kirjakaupat tosin tahtoo olla isoja! En vain halua ostaa kirjoja, koska luen ne vain kerran ja en tarvitse niitä ja EVS:stä saamani rahat ovat todella pieniä. Ne riittää juuri ja juuri ruokaan, jos en halua mitään erityistä ja haluan sitten tehdä jotain itselleni. Plus kännykkä liittymään ja tälläiseen menee rahaa, eli ei siitä jää hirveästi käytettäväksi enää.