Ensimmäinen päivä ja ensimmäiset haasteet. Ensimmäinen haaste: lento Lontooseen. Minulla oli kaksi isoa matkalaukkua, joten se ei ole kovin helppoa kuljettaa molempia. Onneksi siskoni oli auttamassa Helsingin päässä. Matka alkoi siskoni luota puoli kuudelta. Sieltä matkasimme lentokentälle. Lentoni lähti 8.10 ja onneksi varasimme paljon aikaa. Lentokenttä tuntui olevan täynnä! Olin sen verran etuajassa, että lentoni suurin osa muista matkustajista eivät olleet vielä jonottamassa. Toisaalta turvatarkastukset tuntuivat olevan ihan täysin tukossa. Sieltä menin odottamaan lentoani omalla portilla. Kun pääsin omalle portille, matkustajia otettiin jo koneeseen, eli aikaa ei ollut ylimääräistä juuri ollenkaan. Käytin viimeisen hetken vielä soittaen äidille viimeistä kertaa. Lento oli yllättävän nopeasti ohi ja sitten alkoi seikkailuni Lontoossa! Lentoni laskeutui Gatwickin lentokentälle, josta matkasin Victoria-asemalle Gatwick Expressillä. Ikkunassa vilistää tyypilliset englantilaiset talot ja näkymät. Noin puolessa tunnissa olin jo Victoria-asemalla. Sieltä matkani jatkui taksilla eteenpäin. Harmikseni en saanut black cabiä. Ja kuskini meni reittiä, jossa en voinut nähdä mitään Lontoon nähtävyyksiä. Paikka näytti vaan perinteisesti brittiläiseltä. Olen kumminkin käynyt Briteissä jo useamman kerran. Tämä on ensimmäinen kerta, kun oikeasti pääsen Lontooseen. Olen käynyt muutaman kerran Heathrowlla, mutta en kaupungissa.

Isäntä perheeni asuu Greenwitcissä. Tässä vaiheessa on pakko huomauttaa pieni ero Suomen tavoissa ja Briteissä. Talojen numerointi. Isäntäperheeni asuu kerrostalossa, ja talojen numerointi jatkuu asunnoittain. Suomessa koko talolla on yksi numero, sitten yleensä rappu ja sitten asunnon numero. Minulle ei ole vielä tullut vastaan taloa, jossa talossa on monta numeroa! Täällä ei ole mitään talon numeroa, rappua ja numeroa, ainoastaan yksi numero. Tässä tuli ensimmäinen sekaannus itselleni.

Pääsin lopulta oikeaan paikkaan ja ensimmäisen kerran tuli brittiläinen avuliaisuus. Täysin tuntematon nainen auttoi kantamaan laukkujani! Hän auttoi jopa minulle oikeaan kerrokseen, vaikka itse oli menossa eri paikkaan.  Isäntä-emäntäni on erittäin mukava nainen! Olemme suht saman ikäisiä, joten meidän on ollut helppo alkaa keskustella ja tutustua toisiimme. Lisäksi hän ja hänen tyttärensä ovat olleet tosi mahtavia selittämään ja auttamaan kaikessa. Heti ekana päivänä kävimme katsomassa vähän ympäristöä ja he näyttivät mistä pääsen keskustaan, minkälainen paikka Greenwitch on, kertoivat mistä saan halvimmat ruuat, jne. He ovat osanneet hyvin selittää kaikkea ja heiltä on helppo kysyä neuvoja. Ensimmäisen kerran piti kysyä neuvoa, kun rupesin tekemään itselleni päivällistä. Hellassa oli paljon omituisia nappeja ja mitään ei tapahtunut vaikka käänsin niitä. Menin avuttoman näköisesti kysymään, miten hella toimii. Se olikin kaasuhella! Ensin pitää painaa kipinät, ja sitten käännetään nappeja! En ole ikinä ennen käyttänyt kaasuhellaa. Ymmärtääkseni tämä on aika yleinen hellatyyppi Briteissä.

Tässä vaiheessa pitää myös huomauttaa, että vessat ja kylpyhuoneet ovat yleensä täysin erilaiset kuin Suomessa. Edellisen kerran kun olin isäntäperheessä, olin silloin Oxfordissa. Siellä vessa oli eri huoneessa kuin pesuallas ja suihku. Ja hanat tahtoo olla täällä erilliset kylmälle ja kuumalle. Olin tosi yllättynyt, että tässä asunnossa kylpyhuoneessa on kaikki ja hana on samanlainen kuin Suomessa, eli hanaa kääntämällä voi säätää veden lämpötilaa!

Olen jo kerran elämässäni ollut vähän vastaavalla matkalla. Olin tosiaan kolme viikkoa Oxfordissa kielikurssilla. Joten osasin jo varautua, että ensimmäisenä päivänä saan jonkun sortin shokin. Odotin tätä jo tälläkin reissulla, erityisesti koska koko homma tapahtui niin nopealla tahdilla. Vihdoinkin aivoihini iski todellisuus. Olen Lontoossa, minua pelottaa tulevaisuus, koska en tiedä mitä siltä odottaa. Olen iloinen ja onnellinen, että pääsin vihdoinkin tänne, 11 vuoden odottamisen jälkeen. Minulla oli yhtäkkiä kova ikävä siskoani, äitiäni, siskon lasta, koko perhettäni ja Suomea, koska en pääse Suomeen kuin vasta jouluna aikaisintaan. Minua alkoi myös pelottamaan, että minulla ei ole täällä tällä hetkellä ketään ystävää, enkä saa yhteyttä Suomessa asuviin ystäviin, koska netti on poikki. Tämä kumminkin meni ohi nopeasti ja sain levättyä. Tämä on normaalia minulle ja varmasti muillekkin eikä sitä pidä säikähtää