Tällä kertaa ajattelin kertoa vähän erikoisuuksia mitä on tullut vastaan. Yksi hauskimmista on valonkatkaisijat. Ne on nurin päin. Monesti olen ihmetellyt mitä valoille on tapahtunut, koska katkaisija on olevinaan päällä. Ja pari kertaa olen laittanut kännykän lataukseen ja ihmetellyt miksi se ei lataudu. Pistokkeissakin on katkaisijat! Ja vinkkinä, jos on täällä pidempään, niin kannattaa miettiä hankkia osia, jotka menevät näihin pistokkeisiin. Ajattelin itse käydä hakemassa kännykän laturiin toisenlaisen pistokeosan. Etenkin halvemmat väliosat osaa olla heppoisia. Viime kerralla ne tuntuivat menevän rikki. Näihin kannattaa oikeasti satsata rahaa.

Yksi mikä tuli kanssa tänään vastaan, oli miten paljon kaikki toimii normaalisti sunnuntaisin. Lähin ruokakauppa on auki aamu kuudesta keskiyöhön joka päivä. Ja roska-autot keräsivät roskia tänään. Se muistuttaakin, että täällä roskasäkkejä kerätään kadun varteen. Se oli mielenkiintoinen näky eilen, kun olin unohtanut koko homman.

Monesti asunnot täälläpäin ovat huonosti eristettyjä, joten olen ollut melko yllättynyt, että tähän asuntoon ei kuulu juurikaan mitään ääniä. Erikoisuuksia täältä löytyy kyllä! Jokaisessa asunnossa on vedenlämmittimet. Täällä on amme, mutta viime kokemuksen mukaan en oikein halua käyttää sitä. Vedenlämmitin ei ole mitenkään hirveän iso, eli jouduin viime kerralla käymään kylmässä kylvyssä! Se ei ollut kovin kivaa..

Tänään ainut ärsyttävä homma on ollut, että minulla ei ole vieläkään nettiä! En halua oikein käyttää kännykkäni nettiä, koska se maksaa enemmän täällä ja saan paikallisen liittymän vasta huomenna. Pitää hankkia semmoinen millä voi oikeasti käyttää nettiä! Netti on tällä hetkellä ainut tapa pitää yhteyttä ystäviini ja perheeseeni. Laitan perheelleni tekstareita, mutta älysin vasta nyt, että minulla ei ole kaikkien kavereitten numeroita. Tämä ei ollut kiva asia. Ja minulla on vähän väliä kysymyksiä, esim. mitkä kaupat ovat täällä halvimpia, mistä saisin halvimmalla hiusten suoristajan, mitkä kaupat vastaavat mitä suomalaisia kauppoja, jne. Nyt kun kirjoitan tätä, kirjoitan Wordillä. Teen myöhemmin uuden blogisivun itselleni ja liitän kaikki kirjoitukset kerralla. Tämä vähän harmittaa. Mietin jossain vaiheessa, että olisin mennyt kahvilaan, mutta monessa kahvilassa ei ole ilmaista wifiä, tai se on vain lyhyen aikaa. Joihinkin pitää mennä FB tai muun vastaan kautta. Niissä huolestuttaa mitä tietoja jää heidän käytettäväksi. Tämmöisessä se ei haittaa juuri mitään, mutta miun pitäisi päästä tarkistamaan tilitietoni… Sitä en oikein uskalla tehdä julkisessa netissä. En ole mikään tietokonenero, mutta tämä ainakin nostaa omaa ahdistustasoani.

Jos käy Briteissä vaan turistina, ei saa kaikkea irti tästä kulttuurista. Näitä asioita on esimerkiksi astioiden pesu! Täällä astiat pestään vain saippuavedessä, niitä ei huuhdella ollenkaan. Ne vain pestään ja laitetaan kuivumaan altaan viereen. Olen itse pessyt omat astiani suomalaiseen tyyliin, mutta suureksi osin tavasta.

Turisteille tulee aika nopeasti selväksi alennusmyynnit. Nyt heinäkuussa joka paikassa on aleja. Ihmiset ovat lomalla, eli joka paikka on vähän tukossa, mutta rahan kannalta se kannattaa ihan hyvin. Ihan mielenkiintoista kävellä ympäriinsä ja katsella ihmisiä. Joku päivä pitää mennä terassille katsomaan ihmisiä kulkemassa ympäriinsä. Täällä on tosi paljon ihmisiä! Koko kaupungissa on yli kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin koko Suomessa. Muistelisin, että keskustan alueella asuu noin 8 miljoonaa ihmistä. Se itsessään on jo enemmän kuin Suomen asukasmäärä. Sen huomaa nopeasti, kun kävelee kadulla. Täällä ihmisillä ei ole kiire kuten Helsingissä. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja jos vain sanoo ”excuse me” pääsee hyvin ohi. Joskus väkimäärät vaikuttavat pelottavalta, kun pitäisi päästä toiselle puolelle kävelykatua.

Tämä päivä on mennyt vähän rennommin kuin eilinen. Kroppa sanoo, että eilinen kävelymatka oli vähän liikaa. En ole tottunut kävelemään noin pitkiä matkoja kerralla. Monesti kävelen päivän mittaan yli 10 kilometriä, mutta siinä tulee tehtyä muutakin välissä, kuten istuttua. Eilen vain aloitin kävelemään ja istuin välissä pari kertaa, mutta melkein koko päivä meni kävellessä. Kävin pikkuisen kävelemässä Greenwichissä. Vilkaisin missä on Maritime Museum ja vähän paikallisia näkymiä. Täällä oli myös toritapahtuma. Siellä oli ihania nörttiaiheisia kuvia, mitä olisin halunnut ostaa jos ne olisivat olleet halvempia. Siellä oli esimerkiksi dalekkeja Lontoon rakennuksina. Loppu päivästä älysin, että olisi kannattanut jatkaa kävelemistä eteenpäin ja katsoa mitä löytyy kauempaa. Siellä pitäisi olla lisää hauskoja kauppoja. Ainut mitä huomasin, että hiusten leikkuu on kallista! Halvin leikkuu oli 39 puntaa eli noin 50 euroa. Kuntosalijäsenyyskin on halvempi! Kävin ostamassa kauneustuotteita ja täältä löytyy pääasiassa kaikki samat kuin kotoakin. Ainut, että täällä on koot ovat isompia.